torstai 30. kesäkuuta 2016

Kädentaitokaruselli 6.-10.6.2016




Nuorten Kädentaitokarusellissa taiteiltiin kesäkuussa sekä Jokioisilla Kivipajalla, että Humppilassa Lamminkulmassa.Viikon aikana nuoret osallistuivat erilaisiin kädentaitopajoihin. Oppilaat saattoivat tutustua keramiikkaan, valokuvaukseen ja kuvataidepajaan. 
Mukana oli innokkaita ja luovia nuoria taiteilijoita. 

Kuvataidepajassa siveltimillä loihdittiin lumoavia satumetsiä pinkkeine puineen. Maalauksiin ilmestyi myös aaveita, linnoja ja viehkeitä eläimiä. Nuoret tutustuivat eri maalaustekniikoihin ja kokeilivat mm. hiilitöitä.

Kuvat ovat taidepajasta






























Teksti ja kuvat Tuija P-E

-SM